En oo päivitelly mun blogia. Ehkä, en tiiä, lopetin, koska se vaan stressas mua, eikä tuntunut mun jutulta. Nyt vaan tuli fiilis, että haluan kirjotella vähän, kertoa mun vuodesta. Tai seittämästä kuukaudesta.
Ne on ollu niin monia asioita. Hyviä ja huonoja, iloisia ja surullisia, helppoja ja vaikeita. Oon nyt mun kolmannessa perheessä, ja perhe vaikuttaa aina tosi paljon siihen, miltä tuntuu, minkälaista on. Mää oon tykänny mun jokaisesta perheestä, mutta varsinkin kahdessa ensimmäisessä oli erilaisia ongemia, ja ei nää perheet oo sellasia perheperheitä. Tarkoitan, mää asun niitten luona muutaman kuukauden, ja tutustutaan ja pidetään hauskaa yhdessä ja oon mukana niitten sitö arkielämää, mutta loppujen lopuksi se on vain paikka, jossa asun. Oon kuitenkin vieras, enkä silleen samalla tavalla osa perhettä. Varmasti löytyy muitakin vaihtareita, jotka tietää mitä tarkotan. Kuitenkin, pidän yhteittä mun kumpaankiin ekaan perheeseen. Nyt oon mun kolmannessa perheessä, eka kuukausi on takana. Ja mä viihdyn näitten kanssa tosi hyvin. Perheeseen kuuluu siis äiti ja kaksi tyttöä, ja asutaan hienan Aostan keskustan ulkopuolella.
Koulu on mun elämä hallitseva piirre. Oikeesti. Kuus tuntia koulua päivässä, kahdesti iltapäivät koulussa, tosin lauantait vapailla, ja iltapäivät käytän usein läksyjen tekoon. Nykyään ei stressaa enään niin paljoa. Tosin muilla on ihan älyttömästi kokeita, ja mun suunnitema oli leipoa niille keksejä ja henkisesti auttaa selviytymään. Oikeesti, meillä on niin paljon asioita, mitä haluttais tehä kavereiden kanssa, mutt ei pystytä, koska KOULU. Terveisin kurkkuani myöten täynnä italialaiseen koulusysteemiin. Pyhäjoen lukio, toinen kotini, sinua kaipaan.
Mikö mua on jääny vähän harmittamaan täällä, niin ykkösenä tulis mun Rotaryklubi. Jotka on hyvin epäaktiivisia. Vähän kuin niitä ei olemassakaan. Ne antaa mulle rahaa aina kahen kuukauen välein, ja siihen riittää. En ikinä nää Rotareita, ja kyllä se tuntuu vähän siltä että just joo. Toinen asia on se, etten oo käyny oikeestaan paljon missään. Tai siis esimerkiksi Mont Blanc, joka on lähellä, Milano, joka on lähellä, Sveitsi, joka on lähellä.. En oo käynyt paljon missään. Siis oikeesti, oon varmaan kymmenen kertaa poistunut Aostasta. Kellään ei oo aikaa viedä mua minnekään, ja vaikka halusinkin lähteä sillä mielellä, että tuun tänne asumaan, en reissamaan Italiaa, niin välillä tuntuu vaan siltä että 'hei me ollaan viiskymmentä kilsaa Ranskasta voitaisko yks päivä käydä siellä'. Mutta no, ehkä mennään. Tai sitten ei. Mutta, Milanoon mennään Rotareiden kanssa toukokuussa, siellä on FOODEXPO, jota on mainostettu siitä lähtien kun mää oon saapun Italiaan!
Mistä oon ennen kaikkea kiitollinen täällä on se, että oon saanut ystäviä, jotka oikeesti on mulle ihan älyttömän tarkeitä. Ihmisiä, joita nään lähes joka ikinen päivä. Joita rakastan ihan älyttömästi. Ja aina kun mietin sitä, että joudun lähtemään yks päivä kotiin, enkä voikaan enään nähdä näitä samoja ihmisiä påivittäin, niin en tiedä oikeesti mitä mää teen. Kavereitte saaminen täällä oli vaikeaa, enkä vieläkään voi sanoa, että mulla ois hirveesti kavereita. Mutta, ne muttamat, jotka mulla on, on mulle tosi tärkeitä, ja me suunnitellaan jo sitä, kun ne tulee Suomeen ja mitä kaikkea tehdään kun mää palaan Italiaan ja oon täysikänen enkä enään Rotareiden sääntöjen alaisena.
Koulun lisäksi mun elämä sisältää monia asioita. Käyn uimassa ja juoksemassa, ja pelaan aina silloin tällöin lentopalloa. Käyn aktiivisesti vieläkin italiankursseilla, tosin välillä en tiedä miksi. Kieli on jo silleen aika jees hallussa. Mutta, tykkään käydä siellä. Yleensä. Käyn myös partiossa ja kirkossa, jos on aikaa, välillä vaikeuttaa kyydit ja kaikki sellanen, mutta jos vaan pystyn. Koulussa laulan kuorossa ja yksin, ja meillä on kuorokisa (...tai jotain...) koulun kanssa lähellä Firenzeä nyt huhtikuussa, joten mennään sinne ja sitten vierailulle Firenzeen! Aina kun on aikaa, niin käydään ulkons kaverieden kanssa, syödään ja nautitaan elämästä. Vaihtarikilot jes. Nyt meillä on pääsiäisloma, melkein kokonaisen viikon eli kuusi päivää.
Oon oppinut niin paljon uusia asioita. Oon opinut vielä paremmin hyväksymään itseni sellasena, millanen oon. Hymyilen enemmän ja nauran enemmän, ainakin omasta mielestä. Yritän olla on vähemmän varautunut ja haluaisin olla vähän kaikkien kaveri. Jutella vierustoverille koulussa, vaikkei tunnettaiskaan niin hyvin. Kokella uusia asioita, ja nauraa mukana, jos joku nauraa mulle.
Mulla on vielä kolme kuukautta edessä, jotka myös sisältää mm. Eurotourin! Välillä mulla on ikävä kotiin, eniten ehkä just sitä omaa vapautta ja koulua kotona. Mutta välillä mietin, miten ihmeessä pärjään, kun palaan. Joka tapauksessa, aion ottaa kaiken irti näistä vikoista kuukausista.
